Energiaa riittää riehumiseen asti. Aamiasella olin kuulevinani, että jotkut olivat saaneet unen päästä kiinni vasta neljän aikoihin aamuyöstä. Siinä on yöunet jäänyt aika vähäisiksi... Ensi yönä porukka nukkuu varmasti paremmin.
Aamuoppitunneilla juttelimme Jeesuksesta. Kysymyksiä riitti niin Jeesuksesta kuin muistakin uskon jutuista. Kysymyksille on riparilla tilaa ja aikaa. On hyvä miettiä yhdessä näitä juttuja.
Päivällä oli paljon vapaa-aikaa. Aurinko paistoi lämpimästi ja innosti porukkaa lähtemään ulkoilemaan. Osa porukasta vietti varmaan yhteensä tunnin järvessä! Veden lämpötila on +22 astetta, joten kyllä siellä tarkenee polskutella :)
Tänään meillä on täällä vieras - kesäkanttori tuli opettamaan kirkkomusiikista nuorisolle. Oli hauskaa, kun kanttori kysyi, että ollaanko jo pitkään oltu täällä, ja sanoin, että maanantaina tultiin. Sitten aloin miettiä, että hyvänen aika, sehän oli eilen! Tuntuu, että oltaisi oltu täällä jo monta päivää. Rippikouluryhmä on todella hyvin ryhmäytynyt ja kaikki tuntuvat viihtyvän yhdessä.
Toivotaan, että tulevat päivät menevät myös hyvin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti